Kohta valmista!

Lauantaina 16.4. tein pitkän työpäivän pikkuisen purkin ympärillä. Olikin ihana kevätpäivä. Kurkia ja hanhia muutti pohjoiseen, sepelkyyhky kujertaa ja rakentaa pesää varaston kulman tuuheaan tuijaan, metsäkirvinen laulaa. Muutama edellinen päivä oli ollut niin kylmä, että latasin vaatetusta päälle oikein tolkusti. Ensi töikseni sainkin vähentää varustusta ja mikä sen kivempaa. 

Olin jo yhtenä iltana tunkannut vaunun seinää ylös ja tilanne näytti aika hyvältä, mutta lauantaiaamuna huomasin että pelti on aikamoisella kuprulla oven yläkulmasta. Siinä kohti tuli mieleen, että olisipa joku tuttu joka olisi tehnyt vastaavaa ja jolta ilikiäisi kysyä, mitä nyt tehdään. Koska oven vasemman reunan pystypuu oli kosteudesta huolimatta säilynyt ehjänä tein täsmälleen samanlaisen uuden puun ja siitä tiesin, että se reuna on oikeassa korkeudessa. Niinpä järkeilin, että minun on siis nostettava seinää etukulmasta enemmän.

Ja niin tein. Kuvassa on tilanne, että oikea reuna on tunkattu oikeaan korkeuteen ja sisälle on tehty tukipuita, että seinä pysyykin siinä korkeudessa.

Tässä kohtaa tuli ensimmäistä kertaa tunne, että pystyin kuvittelemaan itseni aamuteelle pikkuisen purkin pöydän ääreen suvisessa sunnuntaiaamussa jossain Suomenniemen sievässä kolkassa ja ne jo ommellut verhot ikkunoihin hiljaa heiluilemaan. Ihan kohta on valmista!

Nimittäin. Järkeilin että en voi irrottaa helmapeltiä ennen kuin olemassa olevaa seinää on hiukan tukevoitettu. Joten tuossa kohtaa sisällä oli jo näin viehättävä vaihe:

Illalla menin lapsuudenystäväni Arjan luokse uuden grillin käyttöönottajaisiin ja saunomaan uuden ihanan kodin pehmeään löylyyn. Arja kysyi, että miksi en järjestä talkoita. Minua nauratti. Toivottavasti kukaan ei tule katsomaan tuota lähempää tässä vaiheessa. Vaunu on niin pieni (onneksi!!) ettei sinne montaa työmiestä mahdu, vaikka kyllä välillä toinen käsipari olisi tarpeen.